lauantai 18. kesäkuuta 2016

Pitkän aikaa on ollu hiljaiseloa

Elämä on tuonut jos jonkinlaisia haasteoita pienne karhun matkalle.Mami on ollut kovasti kipeänä ja talokin jouduttiin purkamaan melkein kokonaan. Olemme saaneet leikkiä nyt evakko-elämää viimesen puoli vuotta.

Yllättävän koville tämä ottaa pienelle karhullekkin. Olen joutunut viettämään pitkän aikaa pahvilaatikossa, suojassa homeelta ja betonipölyltä.

Koska Mami on niin väsähtänyt koko remonttiin ja evakkona elämiseen, päätin ilahduttaa häntä ja tein hänelle rukousnauhan. Rukousnauhassa on kolmen laisia helmiä. Kaksi neliötä Isä meidän rukoukselle ja loput rukoushuokauksille. Tätä räplätessään menee hunjat kohdalleen maminkin väsyneessä päässä.

Toivottavasti tästä taas arki jatkuu ja jaksa päivitellä täällä kaikkea tapahtynutta..

Savisin käpälin
Charles

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Mamin nuorimmainen

Olen pitkästä aikaa saanut suuren innostuksen ompelemiseen. Niin suuren, että saumurini kaasupolkimenkin hiilet paloivat loppuun, eikä sitä siksi voi käyttää.  Olen joutunut paneutumaan syvälle Lolita Punkin maailmaan ja tietysti innostunut valtavasti. Mikään ei ole hauskempaa kuin päästää mielikuvituksensa vapaasti poukkoilemaan kankaiden ja ideoiden keskelle. Muista hameita kuvia seuraa myöhemmin. ?.

Love Charles

perjantai 28. elokuuta 2015

Lasin kaiverrusta






Olen kokeillut uutta harrastusta. Lasin kaivertamista... On ollut hauska huomata että tällainenkin taito on minulla käpälissä. Juomalasejakin on syntynyt.

torstai 5. helmikuuta 2015

Kestokuluts on maailman paras idea.

Swiftersiin on vaikea löytää kosteita liinoja. Toisekseen minua suututtaa kertakäyttökulttuuri. Siksi minusta o  parasta tehdä siivousliinat itse. Tämän tein langoista, jotka Mami toi minulle Thaimaasta. Itse olin niin uninen, etten herännyt matkalle, mikäntietysti oli suuri harmi.. onneksi mami toi ihania tuliaisia

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kun joulupukki suukon saa

Åorot käväisivät meillä pienellä faceliftillä. Nyt on turvat puaiset ja sarvet kiillotettu. Matka maailman ympäri voi vihdoinkin alkaa.

Paras pikeeri kyllä syntyy kun vatkaa valkuaisen vaahdoksi. Vasta sitten lisää tomusokerin ja värin. On helppo pursottaa ja pitää muotonsa. Nuo Wiltonin valmiit kuorrutteet muovktuubissa, eivät tunnu kuivavan riitävän nopeasti. Eilen tein sarvet, mutta ne eivät vielä ole edes kosketuskuivia..

torstai 27. marraskuuta 2014

Uusia keittiövälineitä

Ruoan laitto on taidetta, mutta se voi myös olla hauskaa. Olen aina ollut innostunut vähän erilaisista tavaroista. Tavalliset lasiset öljypullot eivät minua sytytä, mutta tämä micro barrel on ihan toista maata. Ensinnäkin se on punainen. Se näkyy hyvin pöydällä. Toisekseen se todella on tynnyrin muotoinen, joten siitä on hyvä pitää kiinni. Se on uudelleen täytettävissä. Ja jos joskus siihen kyllästyn, se on kierrätettävissä ilman sen suurempia ongelmia.

On ollut kiireinen kesä ja syksy, joten en ole ehtinyt käpäliäni juuri näppäimille pistää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi paljon leiponut, neulonut, nyplännyt, virkannut, vääntänyt rautalangasta tms. Jotenkin vain tämä päivittäminen on jäänyt.

Mami makailee vatsataudissaan hiljaksiin, joten nyt minulla on aikaa. Muuten on liian kiire pysyä Mamin perässä. Mami kävi Thaimaassa reissulla ja potee nyt jotakin ilkeää mahapöpöä. Hiljaista on kun mami ei jaksa mitään...no tein hänelle tänään thaikanakeittoa, jota Mami söikin jopa melkein desilitran. Luultavasti se vähän Mamia piristää.

Koitan nyt vähän aktivoitua ja päivittää tekemisiäni vähän enemän jatkossa, vaikkakaan ei koskaan tiedä mitä eteen osuu..

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Sitruuna-hopeatoffee kakku


 Joskus tekee mieli jotakin erikoista, siksipä päätin kokeilla tätä. Kun toffee oli jäähtynyt, laitoin päälle pääkallon, joka on tehty kaulitusta sokerimassasta.

Sitruunarahkatäyte:
2 dl kermaa
200 g sitruunaista maitorahkaa
1 dl lemon curdia (sitruunatahnaa)
(sokeria)
3 liivatelehteä
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita keskenään maitorahka ja lemon curd ja kääntele seos kerman joukkoon. Lisää tarvittaessa sokeria. Leikkaa kakkupohja kolmeksi levyksi. Olen kokenut helpoimmaksi käyttää irtopohjavuokaa. Kakku säilyttää hyvon muotonsa jäähtyessään ja on sitten helpompi koristella. Laita pohjan ympäri kondiittorin kakkureunusta tai ihan vaan tuorekelmua. Kostuta ensimmäinen levy sitruunalimulla. Muista tämä, jos haluat maustaa rahkaa vielä erikseen sokerilla. Kaada puolet sitruunarahkasta pohjan päälle. Tee seuraava kerros samoin ja lisää päälle viimeinen kakkupohja. Anna kakun asettua jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään. Kun liivate on hyytynyt, kakku on loistava koristeltavaksi.


Lakritsikinuski:
2 dl kermaa
Pussillinen hopeatoffeita
Laita kerma ja kuoritut hopeatofeet ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Kun kinuski muodostaa pisaran kylmällä vedellä täytetyn lasin pohjalle, kinuski on valmista. Anna jäähtyä ja kaada kakun päälle. Koristele kakun reunat kermavaahdolla. Varaa noin 3 dl vatkaamatonta kermaa pursotuksiin vähintään. Kerrankin kinuski onnistui minulta loistavasti..yleensä joko poltan sen pohjaan tai sitten se ei sakeennu missään vaiheessa.... :P

http://www.makeaa.fi/sitruuna-lakritsikakku/